Tervolan konepaja
Tervolan Konepaja Oy on Kemin ja Rovaniemen välimaastossa sijaitseva metallialan tuotteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Toimitusjohtajana on vuodesta 1987 lähtien toiminut Olli Pallari. Tervolan Konepaja-nimellä yritystoiminta on alkanut vuonna 1975.
Luotettava
yhteistyökumppani
Asiakkaiden silmissä olemme saaneet luotettavan yhteistyökumppanin maineen monipuolisen konekantamme sekä motivoituneiden, ammattitaitoisten, pitkän kokemuksen omaavien työntekijöidemme ansiosta.
Toimintamme
lähtökohta
Toimintamme lähtökohta on auttaa asiakasta valmistukseen sekä suunnitteluun liittyvällä ydinosaamisellamme. Pyrimme auttamaan asiakkaitamme niin että he voivat jatkossa palvella omia asiakkaitaan yhä paremmin. Keinoja siihen ovat toimintamme joustavuus ja luotettavuus.
Maansiirto- metsäkoneurakoitsijat
Yrityksemme palvelee myös maansiirto- ja metsäkoneurakoitsijoita monipuolisilla korjaustöillä. Vahvuuksiamme ovat nopeus ja joustavuus, minkä ansiosta meille onkin vuosien mittaan kertynyt laaja asiakaskunta juuri urakoitsijoista. Panostamme myös suunnitteluun jotta asiakkaan koneet saadaan toimimaan jatkossa entistä paremmin.